tiistai 28. toukokuuta 2013

kasvukontrolli

Aamulla me mentiin Kuopioon ja oltiin siellä ilmottautumassa äippäpolille joskus klo 10:30 ja aika meillä oli klo 10:40, mutta meidät kutsuttiinki jo melkein heti huoneeseen ja jostain syystä mua taas jänskätti ihan hirmuisesti tuollainen perustarkastus.

No siellä ruvettiinki heti sitten ultralla meidän pikku miestä katsomaan ja siellähän se murunen kaikessa rauhassa söpösti nukkui, mutta joutui kuitenkin heräämään. Kyllä siinä vaan aina sydän sulaa kun sellaisen pikku ihanuuden siellä näkee, oli maailman ihanin prinssi siellä masussa kun 4D ultralla katsottiin. Olen kyllä maailman onnellisin siitä, että minusta tulee kesällä äiti ja meillä on sitten pienen pieni perhe! Oisin kyllä ihan mielellään pidempääkin voinut sitä ihanuutta katsella, vaikkakin kyllä aika pitkään saatiinkin meidän pojua ihailla.

Pojalla oli kuitenkin siis kaikki hyvin ja me saatiin hirmuisesti kuvia matkaan sieltä ja se on kyllä ihanaa, koska ei olla pitkiin aikoihi saatu neuvolasta kuvaa meidän murusesta. Ja enää meidän ei siis taida tarvita kuopiossa sairaalassa käydä kuin vasta sitten kun synnyttämään lähen. Ja seuraava neuvola käyntikin meillä on vasta 10.6 menee siis vähän aikaa ennen kun nähdään poika seuraavan kerran.

Vähän sitten mittoja ja sellaisia tähän:
Murusen paino: 1212g (hyvä paino kuulemma)
Tarjonta: RT
Lapsiveden määrä:normaali
Syke: 140 (ja veren virtauskin napanuorassa hyvä )
Liikkeet:++
Sydän:+

Kaikki oli siis hyvin meidän pikkusella ja no ei mullakaan mitään muutoksia esim kohdunkaulalla tai missään ollut ja siis oli kaikki kuten pitikin molemmilla. Ja näin lopuksi laitan pari kuvaa pikku miehestä<3


                                                  On se toinen vaan niin superihana<3



 Miten voi toista rakastaa jo niiin paljon, vaikka on vielä masussa eikä ole kun kuvissa nähny! Olen kyllä maailman onnellisin!

2 kommenttia :

  1. Voi vitsi, toi 4D ultra oli varmaan ihana kokemus..:) Mä meinasin mennä sillon Nean odotusaikana, mut en viihtiny maksaa siitä, täällä se maksaa 250e..:O Täällä kun normiraskauteen kuuluu vain se 2 ultrakäyntiä. Ois ollu tosi siistiä käydä siks tuola 4D ultrassa!:)

    On niin selviä nuo kuvat, että..Ihana!

    VastaaPoista
  2. Se oli kyllä tosi ihana, enkä mä yhtään osannu oottaa, että tollee katottas kun mä luulin myös et se maksas jotain päälle 200€ :o ekana katottiiki ihan normisti ja sit 4D ja saatiin kauheesti niit kuvii..mut ois varmaa sit maksanu kauheesti jos dvd:lle ois halunnu siit vaavista pätkän ja ei meilläkää ois ollu varaa maksella mitenkää!

    VastaaPoista