Viikonloput on mun mielestää nykyään vähän semmosia tavallisia ettei tule mitään erikoista oikein tehtyä, koska on tuo pieni murunen, mutta ei se haittaa en mä sillai kaipaa edes mitään erikoisempaa. Olen ihan onnellinen, vaikka ei joka viikonloppu jotain erilaista tekemistä ole tai vaikka ollaankin ihan vaan kotona kolmestaan..se on aika kivaakin. Ja joskus kun lapsi on vanhempi niin me päästään aina kolmestaan käymään kaikkialla helpommin.
Perjantaina meillä oli vaan perinteinen saunavuoro taas..kun ei ole omaa saunaa asunnossa niin kyllä aina hirmuisesti odottaa omaa saunavuoroaan ja voisin kyllä useamminkin kuin kerran viikkoon käydä saunassa, mutta jospa sitten seuraavaksi muuttais sellaiseen asuntoon jossa on sauna..sitten joskus kun on aika lähteä kaupunkiin asumaan.
Eilen meillä oli myös pizza päivä..itse tehtiin pizzaa tai siis juha teki :D Oli kana,kinkku, ananas pizzaa ja tonnikala, kinkku, ananas pizzaa..no en syönyt kovin montaa palaa, vaikka oli tosi hyviä ja mieli olisi tehnyt, mutta en viitsinyt, vaikka eipä nuo täytteet pahimmasta päästä ole ja kanassa ja tonnikalassa on kyllä proteiiniä ja sitähän minä tarvitsen. Eilen oli myös samalla välipäivä treenaamisesta ja tänään taas pitää jaksaa..ei muuten olekkaan enää niin kipeät lihakset kun esim perjantaina vielä. Taukopäivä tuli siis tarpeesee. Ja jess ensi viikolla pääsen salille parina päivänä vihdoinkin..J suostui siis vihdoinkin!
Siinä kai se meidän viikonloppu meininki oli noin tiivistettynä..palailen tuossa alkuviikosta varmaan taas tänne ..mikäli selviän hengissä yksin pojan kanssa no eivaan kertomaan sitten miten meillä on mennyt kahdestaan. Ihan hyvinhän me pärjätään, koska ei kait tuon ikäinen vielä ehkä osaa osoittaa mieltään kun ei isiä ole seurana kun isin poika taitaa olla.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti